torstai 10. syyskuuta 2015

(Novelli) Verenpunainen heinikko



Tämän novellin inspiraationa toimii todellinen siivouskohde nimeltämainitsemattomassa kohteessa. Koin itse vilunväristyksiä selkäpiissä tampatessani mattoja kyseisessä kohteessa.

Oli kuulas syyspäivä maalaispitäjässä. Kulahtaneiden rintamamiestalojen ja peltojen keskellä huristeli pieni oranssi auto. Autossa istui kolme henkilöä, Keijo, Raimo ja Irma. He olivat matkalla tarkasastamaan viranomaisen tahdosta syrjäisessä paikassa sijaitsevaa maatilaa, jossa tietojen mukaan asuivat iäkäs leskirouva kehitysvammaisen peräkammarinpoikansa kanssa. Tarkoitus oli tutkia tilanne, koska naapurit ja viranomaiset olivat huolissaan eristäytyneestä parivaljakosta peltojen keskellä. Myös paikan siivoamista pyydettiin. Toisinsanoen kaikki paska ulos ja desinfioidaan kaikk.
Kolmikko oli joutunut tekemään tätä jo vuosia, koska muuta duunia ei kyseisessä pikkukaupungissa ollut tarjolla. Tosin kaikki pitivät työstään, joskin palkka oli surkea.

Keijo oli rohman johtaja. Keski-ikäinen sosiaalityöntekijä. Hän oli nähnyt kaiken ja jäisi pian eläkkeelle virastaan. Keijon vieressä pelkääjänpaikalla istui Raimo - Raimo oli narkkari ja alkkis. Hänet oli pakotettu tähän hommaan työkkäristä. Raimo hiplasi sormissaan sätkää ja köhisi. Hänen 27 elinvuoden aikana hän oli ollut putkassa 37 kertaa, vankilassa kerran ja laitoksissa ties kuinka monta kertaa. Takapenkillä istui Irma. Irma oli elämänkoulun käynyt 36 vuotias entinen leipuri, jonka nakkipiilo-leipomo meni konkkaan edellisenä keväänä. Irma ei luovuttanut, täytyihän 2 lapselle ja koiralle ja aviomiehelle hommata safkaa. Irma tuijotti typerän oranssin firman auton ikkunasta puiduille pelloille. Kohta alkaisi talvi ja Irma oli luvannut lapsillensa vievänsä heidät Roomaan. Irma sulki silmänsä ja mietti Colosseumia.

Typerä pallosilmäiseltä kalalta näyttävä ranskalaisvalmisteinen firman auto kääntyi mutkasta. Maisevat muuttuivat synkemmiksi mitä syvemmälle he etenivät.

"Kohta ollaan kunnan rajalla!" Raimo kauhisteli ja hapuili kädellään epämääräisesti.
"Vedätsä kätees, Raimo, hyi," Irma kiusoitteli. Hän tiesi, että Raimolla ei nais-asiat olleet kohdallaan.
"En! Koitan löytää, mistä ikkuna avataan! Haluan polttaa röökin." Raimo tuhisi.
Kuului yhtäkkinen suhiseva paukahdus ja ikkuna avautui.
"Siistii" Raimo kummasteli
"Tämä on paska etelä-eurooppalainen kusiaisauto. Näyttääkin ihan sudenkorennolta jota on muurahainen menny panemaan perseeseen! Ikkunatkin täytyy avata nappia painamalla!" Keijo päivitteli.
Raimo sytytti röökinsä ja he jatkoivat huristelemista eteenpäin.

Kohta he olivatkin jo perillä kohteessa. Sankan kuusiaidan takana heille näyttäytyi valtava melkein kartanon näköinen iso omakotitalo. Seinät olivat ehkä joskus olleet kauniin valkoiset-60 luvulla.
Ikkunoita koristivat lukuisat koristekoukerot ja katto kasvoi melkein sammalta. Pihassa oli lukuisia lahoja ulkorakennuksia ja yksisilmäinen kissa jolkotti pihassa myyrä suussa.

"Perillä ollaan," Keijo tuhahti ja lisäsi: "Nyt näytetään näille, että he eivät voi asua tälläisessä slummissa,"
"Tämähän voi olla ihan hieno sisältä" Irma mainitsi

He astuivat ulos autosta. Ovien pauke yleensä herätti liikettä asiakkaiden kotien ikkunoissa, mutta nyt tilanne oli aivan toinen.
"Onks ketää kotona?" Raimo mietti
"On oltava, tein puhelun tänne tunti sitten, ennen kuin lähdimme, " Keijo tuhahti vihaisesti.
"Mennään sisälle, otan siivoustavarat, autatko Raimo, " Irma käski tomerasti ja Raimo löntysti auttamaan häntä.

Keijo koputti tomerasti valkoiseen oveen jossa komeili iso pirulta näyttävä kolkutin.
"En ole koskaan nähnyt kolkutinta kenenkään ovessa Suomessa" Irma tuumi
"What ever, haluan himaanki joskus," Raimo murisi.
Kukaan ei kuitenkaan vastannut koputukseen.
"Eivät ole kotona," Raimo huusi ja teki käännöksen kohti oranssia sudenkorentomutanttiautoa.
"Pakko olla, menen jokatapauksessa sisälle, ovihan on auki" Keijo kärjistyi ja avasi oven.
Narisevasta ovesta he astuivat valtavaan eteiseen jossa komeili omituisia patsaita. Yksi näytti jeesukselta, yksi pirulta ja muut demoneilta tekemässä jotain muutakun syömässä aamiaista yhdessä makuuhuoneessa.
Seuraavasta ovesta he astuivat eteisaulaan jossa ei palanut valo. Seinät olivat tummaakin tummempaa puuta ja katossa oli lamppu verenpunaisella varjostimella. Portaat johtivat vasemmalta yläkertaan ja ovia sojotti jokasuuntaan.
"Huuhuu, sosiaalivirastosta! Tulimme katsomaan, että täällä on kaikki hyvin, kun naapurit ovat huolissaan!" Keijo huhuili. -Ei vastausta.
"Jatketaan eteenpäin" Keijo sanoi ja riuhtaisi oven samalla tömistellen, jos herättäisi asukit.
Oven takaa aukesi sievä oleskeluhuone. Televisio oli päällä ja hohti sinistä valoa hämärään huoneeseen. Uutistenlukija selosti kuinka syksyn viimeiset kauniit ilmat olivat tulossa ja hymyili häikäisevän valkoisilla hampaillansa teeveessä.

Kaikki säpsähtivät yllättäen. Ovenrakoon oli ilmestynyt kalpeakasvoinen otus. Irma kavahti ja otti tukea Raimosta joka töytäisi samalla vaasia joka putosi lattialle kuitenkaan rikkoutumati. Vaasista kipitti ulos valtavia lukkeja.

"Hei, me tulimme siivoamaan ja tarjoamaan apua," Keijo sanoi ammattitaitoisella äänellä ja ojensi kätensä otukselle joka olikin yllättäen saanut ihmismuodon. Irma ja Raimo eivät tosin olleet varmoja kumman he näkivät ovenraosssa ensin - eläimen vai ihmisen?
Miehellä oli pitkät harmahtavat hiukset jotka takkuisina peittivät hieman kalpeita sänkisiä kasvoja. Lasittunein silmin mies katsoi Keijoa, kätteli pitkäkyntisellä mustuneella kädellä ja osoitti peremmälle luultua isompaan asuntoon.
Keijo viittoi ryhmänsä peremmälle ja he tekivät työtä käskettyä - Raimo tosin vastahakoisesti.
"Onko rouva kotona" Keijo kyseli olettaen,että mitä ilmeisemmin tämä häntä kätellyt ilmestys oli rouvan poika. Poika osoitti perimmisiä huoneita ja jäi istumaan omituiseen kykkyrään ovenrakoon.
"Huhuu, onko rouvaa täällä, tarvitsemme luvan, että voimme siivota!" Keijo huhuili toiveikkaasti.
"Kauhea kusen haju!" Irma kuiskasi Raimolle, kun he raahasivat tarvikkeita Keijon perässä.
"Hehe, haistaisit mun vessani keheheh," Raimo räkätti höröhampaat välkkyen.

 He astuivat uuteen huoneeseen joka toi mieleen valtavan salin. Isot pöydät ja tuolit ruskeine jalopuisine varsineen ja graniittisine päällisineet komeilivat valtavien lamppujen varjostamana.
Verenpuna oli sisustuksessa hyvin esillä samoin tummanruskea. Sisustus toi kaikin tavoin esiin Hohto-leffan hotellin. Lattiakuvioineen ja viskilas-setteineen.

Yllättäen perimmäisestä salista nousi esiin luurankomainen pää. Harmaat hiukset hulmusivat 90-vuotisista keuhkoista virtaavasta ilmavirrasta.
"Minuako etsitte" talon rouva nousi punaiselta sohvalta jota peitti leopardikuvoinen viltti. Lattialla oli kasa tyhjiä likööripulloja ja juustotarjottimia.
"Kyllä te voitte täällä siivota, viekää matot ulos, heittäkää roskat pois ja minulla kaikki hyvin. Minulla sekä minun pojallani. En vain ole ollut entiseni mieheni kuoleman jälkeen. Tehkää mitä lystäätte, mutta älkää menkö yläkerran perimmäiseen huoneeseen," rouva kähisi viskin ja sikarin säröittämällä äänellä. "Ainiin tapasitte jo poikani Benjaminin, älkää välittäkö hänestä,"
Keijo nyökkäsi rouvalle ja otti nimikirjoituksen papereihinsa. Sitten hän kääntyi Irman ja Raimon puoleen ja totesi "töihin siitä!"

Irma riensi yläkertaan siivoamaan rouvan kamaria ja vei rouvan tarjottimet pois. Raimo keräsi matot pihalle ja lähti etsimään mattotelinettä. Keijo puolestaan riensi pesemään kylppäriä. Kylppäri sijaitsi todella omituisessa paikassa lähellä oleskeluhuoneita ja samassa tilassa sijaitsi portaikko pimeään harmaaseen kellariin. Kellarin pohjalla olevasta ikkunasta tuli sisälle sen verran valoa, että Keijo näki omituisia läiskiä kellarin lattiassa ja katossa. Lattialla oli myös palasia puuta ja laastia. Siinä aikansa kusista kylppäriä siivonneena hän kuuli epämääriset askeleet takaansa.
"Meillä kävi joskus-sellainen-siivooja," rouva oli tullut hänen taaksensa.
"A-ai," Keijo sanoi ja nousi hassaamasta vessan lattiaa. Omituinen äänenpaino sai hänet hieman uteliaaksi.
"Mitäs tälle siivoojalle sitten tapahtui? Jäikö eläkkeelle, hehe minä jään kohta eläkkeelle myös!"
"Kyllä, tiedätkös Keijo, sinä olisit hyvä mies," rouva sanoi karhealla äänellä.
"heheh rouva hyvä, minulla on vaimo kotona ja lap-" hänen lauseensa keskeytyi kun hän näki mitä rouvan vasemmassa kädessä oli- Kivääri.
"Minä olen aina tykännyt kaljuista miehistä, meidän Einari-eli minun mieheni oli hyvin sinun näköisesi," rouva nauroi kuin noita.
"Metsästätte siis," Keijo toivoi.
"Metsästän ja kerään saaliin. Tule katsomaan minun ja Benjaminin kokoelmaa"
Keijolle nousi pala kurkkuun. Mitä vittua nyt tapahtui. Koittiko hullu mummo murhata hänet.
Mummo näytti hänelle tietä kiväärillä alas portaita kämäiseen kellariin. Keijo tallusti alas kuset housussa.
Pimeässä kellarissa, jota hän hetkisitten oli katsellut näkyi hahmo perällä. Portaista irtosi pieniä betonin palasia jotka vierivät alas kohti seinää jossa näkyi -luuranko hirtettynä.
"Siivooja, haukkui meidän Valtti-kissaa, kun se pissasi peitolle," Benjaminin ääni säspäytti jo kuollakseen peloissaan olevan Keijon.
"Heheh, eihän nyt ole Halloween vielä, hieno aidonnäköinen luuranko,"
Yhtäkkiä Keijo tunsi jotakin kurkullansa ja kuuli noitamaisen naurun. Karhea köysi veti häntä kohti vastapäistä seinustaa ja oli kiinni jostakin ylhäällä roikkuvasta lihanroikutuskoukkua-muistuttavasta jutusta.
"Rakastatko minua,?" rouva kysyi ja työnsi 93 vuotiaat kuivat ja halkeilevat huulensa melkein kiinni Keijon vielä verta sisällään kiertäviin huuliin.
"En! Minulla on vaimo kotona! Keijo kirkui kuin pikkutyttö ja tunsi samalla köyden kiristyvän. Benjamin kiristi käyttä laitteesta huoneen perällä.
"Rakasta vai et?" Ällöttävä noitamummo hyrisi Keijolle.
"Rakastan! Jos säästät meidät! Me lähdemme heti pois, eikä tänne tule koskaan enää ketään!"
Köysi kiristyi ja Keijon viimeinen näköhavainto elämästä oli ryppyisten limaisten kasvojen painautuminen hänen kasvoihinsa ja ne suutelivat hänen huuliansa ja jättivät karvaan kuoleman maun suulle. Keijo kuoli ja niskanikamat jatkoivat napsumistansa vielä tovin, kun Keijon eloton ruumis jäykistyi nukkemaiseen tanssijaa muistuttavaan asentoon. Talon rouva säästi rakkaat miehensä omanaan. Ikuisesti ja ikuisesti.

Kaiken tämän kauheuden aikana Irma oli yläkerrassa pistänyt Galaxystansa soimaan musaa. Hän lauleskeli ja hyräili ja imuroi. Siivoillessaan rauhassa Irma oli kiinnittänyt huomiota makuukamarin
oven alareunassa olevaan omituiseen tahraan. Tahrassa yhdistyivät ripuli ja veri ja se oli hyvin matalalla lattian rajassa. Pakkohan tuokin oli puhdistaa, mutta Irmalle ei ollut sattunut käsineitä mukaansa, joten hän teki sellaiset muovipussista ja alkoi hinkata peppu pystyssä lattialla.
Yhtäkkiä kaiken keskeytti tunne, että häntä seurattiin. Irma pysähtyi ja hitaasti katsoi taaksensa.
Hänen takanaan seisoi rouvan poika. Irma katsoi häntä kysyvästi ja poika tuijotti häntä takaisin yhtä tyhjällä ilmeellä kuin varis jolla on helteellä kuuma-suu auki ja silmät palloina möllöttäen. Oikeastaan tämä mies ei näyttänyt varikselta ollenkaan. Enemmän apinan tai ketun risteytymältä jolle oli pistetty mädät omenat silmiksi ja isketty lattiarätti hiuksiksi.
Yhtä yllättäen, kun tilanne oli alkanut se päättyi ja rouvan poika siirtyi omaan kammariinsa. -huoneeseen johon ei saanut mennä siivoamaan.
Normaalisti Irma olisi ohittanut tuollaisen olan kohautuksella, mutta nyt häntä alkoi kiinnostaa. Hän siirtyi hieman lähemmäs kiellettyä ovea ja kurkisti raosta sisään. Rouvan poika istui keltaisella keittiöjakkaralla lukemassa jotain kirjaa. -Raamattua. Pää painuksissa ja omituinen toppatakki päällä, jota Irma ei ollut nähnyt sitten -97 vuoden. Sivut rapisivat ja pölysivät, kun Benjamin käänteli sivuja.

Huoneen seinät olivat keltaiset ja niille oli liimattu julkkisnaisten kuvia-tuhansia ellei kymmeniä tuhansia. Poika oli selvästi yksinäinen ja jo vanhan miehen iälle päästyään edelleen naista vailla.
Irma tunsi crock-kenkiensä palluroiden välissä yllättäen jotai karvaista. -Rotta.
Irma vihasi rottia ja kiljui sydämmensä kyllyydestä.
Jalat täristen - jättikokoisen rotan Benjaminin syliin pelotettuaan hän nosti katseensa ja tuijotti miestä silmiin ja rottakin tuijotti.
"Sen nimi on Erkko," Se puri meidän vanhaa siivoojaa kerran.
"Heh." Irma sanoi, mutta hänen temperamenttinen luonteensa ei antanut periksi. Hän raivostui ja alkoi huutaa:
"Pidät täällä jotain kamalaa jyrsijää vapaana!" Hän veti henkeä ja huusi taas:
"Ei ihme, että viranomaiset haluaa tämän paikan poltttaa!"
Tuli aivan hiljaista. Irma olisi odottanut Keijon jo juoksevan alaistaan nuhtelemaan yläkertaan, mutta mitään ei kuulunut.
Oli vain hiljaista. "Missä Keijo on?" Irma mietti ääneen. "Keijo hei, olen saanut tarpeekseni, lähden kotiin, tilaan taksin tai soitan mieheni hakemaan mut!" Irma huusi portaiden yläpäästä, muttei saanut vastausta.
"Minä olen saanut tarpeeksi sinusta, ihmisistä. Kaikista ihmisistä jotka koittavat rikkoa meidän rauhaa." Benjamin kähisi jättirotta edelleen sylissään.
"Aha, minä lähden!" Irma huusi ja heitti rätin lattialle.
"Niin lähdet" Benjamin sanoi ja päästi Erkko-rotan vapaaksi. Rotta juoksi kohti Irmaa kuin pieni kohti ruokakuppia. Se hyppäsi kuin fresbeeta nappaava koira ja pulahti Irman rintaliivien sisään.
Irma kirkui kuin palohälytin, perääntyi ja huitoi.
"Sinä lähdet helvettiin" Benjamin huusi.
Irma ei katsonut taakseen vaan horjui kohti parveketta. Ovi oli avonainen. Hyvä-nyt saan heitettyä rotan pois-Irma ajatteli ja kompastui pinkkiin crocksiinsa. Elämä hidastui ja Irma ja Erkko-rotta lensivät kaaressa lahoisen parvekkeen kaiteen yli kohti omenapuita jotka valtasivat suuren osan koko tontista.
Kuului vaan ruksahdus ja Erkko-rotta ja Irma olivat omenapuiden lävistämiä. Irman viimeinen ajatus oli toive Rooman matkasta lastensa ja miehensä kanssa, mutta kohta ensimmäiset toukat siirtyivät paremmille apajille hänen aivoihinsa.

Linnut eivät laulaneet siellä missä Raimo tamppasi mattoja. Mattoteline sijaitsi pihan perimmäisessä nurkassa valtavien ylikasvaneiden omenapuiden keskellä ja heinää ja heinää ja kuivunutta heinää ja koiranputkia kasvavassa viidakossa.
Yllättäen Raimo kuuli kirkaisun. Irma! -Raimo ajatteli ja lähti juoksemaan kohti taloa. Irma kiljui joskus hämähäkeille tai hiirille, mutta tuo ääni ei ollut sellainen. Se oli kuolevan ihmisen huuto.
Saavuttaessaan äänen lähtöpaikkaa Raimo mietti mitä olisi sattunut. Irma joko sai kyynpureman hakiessaan pudonnutta rättiä tai se kehari olisi iskenyt häntä jollain. Raimo aavisti pahaa kaikessa jo alusta-asti. Keijokaan ei ollut häntä tullut vahtimaan niinkuin yleensä.
Kauhu valtasi hänen koko kehonsa kun hän näki pinkit crocksit verisenä maassa. Irma makasi kuolleena harmaiden ja ainakin vähintään 100 vuotiaiden omenapuiden joukossa.
"Ei helekutti, nyt tarvin hermoröökin, mikähän on hätänumero"Raimo huusi ääneen.
Hänen toinen aivopuoliskonsa koitti kääriä röökiä ja toinen haroa puhelinta taskusta ja kolmas eli hänen järkensä sanoi, että hae Keijo.
Irma oli jokatapauksessa niin lävistetty, että ei mitään olisi ollut tehtävissä.
"Keijoo!" Raimo huusi ja parkui kauhusta. Kädet tärisivät niin, että hän pudotti sytkärinsä maahan.
Hän kurottautui ottamaan sitä ja nostaessaan sitä hän tajusi, sen lepäävän saappaitten juuressa. Raimo nosti katseensa hitaasti ja tajusi seisovansa likaisen pitkähiuksisen äijän saappaiden edessä. Miehellä oli kädessään kirves ja hänen vieressään seisoi talon rouva kivääri hyppysissään.
"Ai päivää," Raimo kuiskasi ja alkoi juosta pakoon.
Kiväärin pauke kaikui maatilan ulkorakennusten seinissä, kun Raimo sukelsi ninjan taidoilla ja sotilaan päättäväisyydellä ainakin miehen korkuiseen heinikkoon.
Ne eivät voi olla noin hulluja-vaikka pahaa aavistinkin- Raimo kauhuissaan ajatteli piilotellessaan heinikossa. Saappaiden askeleet lähestyivät ja lähestyivät.
Keijonkin täytyi olla kuollut. Eivät tuollaiset hullut jätä ketään henkiin. Raimo lähti pakenemaan kuin sotilas Vietnamissa. Hän oli katsonut paljon sotaleffoja ja niissä aina ryömittiin.
Muta ja kura ja kaikki mahdollinen iljettävä haisi ja tarttui Raimon rotsiin, kun hän ryömi maastossa kohti suojaa - edessä hahmottuvaa saunarakennusta. Sinne hän lukittitautuisi ja soittaisi apua heti.

Saunarakennus lähestyi ja takana häämötti järvi ja laituri. Raimo laskisi kymmeneen, sen jälkeen hän hyökkäisi ulos pusikosta ja riuhtoisi saunarakennuksen ovea ja suojautuisi sinne. Yksi-Askeleet lähestyivät-Kaksi tämä on elokuvaa- Kolme-Raimo ajatteli omaa lemmikki kalaansa yhdessä sijoituspaikassaan lapsena-Neljä-Kyllä tästä selvitään-Viisi-Mitä ihmettä Is This Real Life-Kuusi-Raimo ei kestänyt enää, koska saappaiden raskaat askeleet olivat metrien päässä. Hän Hyökkäsi ylös puskasta ja kohtasi tappajansa kasvokkain. Äiti ja poika kummatkin hullunkiilto silmissään aseet osoittaen häntä suoraan sydämeen.

Hetki oli kaikessa kauheudessaan maaginen. Aurinko paistoi kuusiaidan takaa kajona, kuin muistutuksena, että kaikki oli totta ja tapahtui keskellä päivää, eikä ollut pahaa unta, eikä huumausaineiden aiheuttamaa harhaa.

Ovi saunarakennukseen aukesi kuin taikaiskusta. Raimo melkein unohti repineensä koko ajan ovea kaikkine voimineen. Noiden hirviöiden silmät tuijottivat häntä sadistisesti nauttien hänen viimeisistä hetkistä.
Hän pääsi kuin pääsikin sisälle saunaan ja heitti eteisessä olevan pöydän oven eteen. hän heittäytyi lattialle makuullensa, ettei paskaisista ikkunoista voinut ampua sisään. Kännykkä poltteli taskussa ja Raimo hapuili sen hikipisarat valuen kulmakarvoilta silmiin. -Ei kenttää. Voi vittu, Raimo ajatteli. ja viskasi raivoissaan puhelimen saunan perälle jonne se kieri ja kieri ja kieri, kunnes pysähtyi johonkin omituiseen pölkkyyn. Raimo nosti katsettaan varovasti ja karjaisi-Pölkky ei ollut pölkky vaan muumioituinut talon isäntä.

Raimolla ei ollut tosin enää aikaa kauhistella, koska ikkunat lyötiin kummaltakin puolelta säpäleiksi. Kiukkuinen akka jahtasi häntä kiväärin kanssa ja toinen sekopultsi kirveen. Raimo käytti pantterin refleksejänsä ja hyäkkäsi mummon kimppuun.
Hän puri noita-akkaa korvaan. Korva lähti irti ja suihkutti vanhaa karvasta mömmöverta Raimon kasvoille ja Tallinnasta ostetulle rotsille. Noita rääkyi eikä Raimo ehtinyt saada selvää oliko rääkynä naurua typerälle yritykselle paeta vai kivulle korvalehden irrottua.
Raimo kirmasi takaisin ulos ja syöksyi järveen. Hän oli uinut viimeksi ala-koulussa, mutta nyt se oli tarpeen, kun taisteltiin elämästä ja kuolemasta. Syyskuun vesi oli kylmää ja tärisytti jokaikistä vartalonosaa. Raimo pääsi toiselle puolelle pientä salmea ja nousi märkänä ja hengästyneenä rannalle. Ennen pakomatkaansa sivistyksen pariin hän kääntyi katsomaan kauhujen siivouskohdetta. Rannalla seisovat kaksi hahmoa olivat saaneet erilaiset olomuodon. Ilta-aurinko osui puiden lomista veteen ja lehtiin. Se heijasti hahmojen piirteet todellisesti. Ne eivät olleet ihmisiä eivätkä eläimiä vaan jotain kamalaa ja sairasta ja kuvottavaa. Sarvet, kynnet ja hampaat.

Raimo katsoi käsiään. Ne olivat veressä. Hän katsoi viereensä-kivääri ja kirves. Mitä tämä tarkoitti?
Raimo katsoi uudestaan vastarannalle-siellä ei ollut ketään. Hän näki kaukaisen jo vuosia hylättynä olleen talon kellarin ikkunassa Keijon elottoman ruumiin hirtettynä ja siitä vähän matkan päässä Irman kuolleen ruumiin.
Raimo pesi veret käsistään jääkylmässä järvivedessä ja mietti kuka tappoi ne jos, talo olikin hylätty, eikä siellä ollutkaan ketään kotona. Ajatukset alkoivat kirkastua ja Raimo käänsi selkänsä kauheille tapahtumille talossa. Hän kaivoi sytkärin joka oli kastunut uintimatkalla. Se toimi kuin toimikin.

Seuraavan päivän uutisissa kerrottiin 2 ihmisen kuolleen tuntemattomasta syystä autiotalon palossa. He olivat siivousfirman työntekijöitä ja erehtyneet osoitteesta. Kolmas ryhmän jäsen on edelleen kateissa.