tiistai 11. huhtikuuta 2017

Ateismini

Ajattelin kirjoitella nyt enemmän, kun on tylsää ja sain inspiraation. Tämä on tälläistä ajatuksenvirtaa vaan. Käsittelen tässä tekstissä vain ateismini kehittymistä siihen pisteeseen, missä se nyt on. En käsittele tässä tekstissä "paranoormaleita" kokemuksiani tai muita erilaisia uskomuksiani.
 

Aloitetaan siitä mihin minä uskon. Uskon, että olemme evoluution kehittämiä miljardien vuosien saatossa. Ihmiskunta on hyvin nuori asia. Maapallomme syntyi alkuräjähdyksessä muodostuneiden kappaleiden toimesta pitkän ajan kuluessa, kuten kaikki muutkin taivaankappaleet.

En siis usko, että mikään uskonto pitää paikkaansa. Ne ovat mielestäni ihmisten keksimiä ja tuhansien vuosien aikana muuttuneet. Omasta mielestäni olisi mahtavaa, jos ihmiset keskittyisivät tähän nykyisyyteen. Itse stressasin joskus hirveästi tulevaisuudesta, että saisin koulun käytyä jne. Lopulta tajusin, että kaikkein tärkeintä on yrittää elää hetkessä. Pienet asiat ovat kaikkein tärkeitä, kuten suihkussa käynti, seksi, runkkaaminen, nukkuminen, syöminen, koneella olo, musiikin kuuntelu, ulkoilu etc.
Nykyisyyteen keskittymällä ihmiskunta voisi pystyä paremmin hoitamaan asioita parempaan suuntaan. En ole mikään mailmanhalaaja tai mailmanparantaja. Ihmiset sotivat aina, kaikkea pahaa tapahtuu aina. Jotenkin sellainen paratiisimainen utopia kuulostaa jopa kamalalle.

Muiden uskomukset eivät haittaa minua, kunhan asioista  voi keskustella. Eniten minua ärsyttää uskovaiset ihmiset jotka eivät halua keskustella asioista. Ihankuin kemiantunnillakaan ei olisi saanut kyseenalaistaa asioita vaan olisi pitänyt vaa kiltisti kuunnella opettajaa, eikä viitata.

Kasvoin kodissa, jossa äiti on uskovainen, mutta ei koskaan tuputtanut jeesus juttuja paitsi satunnaisesti vei kirkkoon tai seurakunnan tapahtumiin. Isäni on ateisti.
 Äiti on kristitty ja uskoo, että menee taivaaseen ja siellä sitten on jesse ja muut. Jeesustelua kuulin jo pienenä lapsena n 5-6v, kun kävin seurakunnan kerhossa. Ei mitään huonoja muistoja sinänsä, mutta muistan, että kaikki kirjallisuus ja opetukset perustuivat jollaintavalla kristinuskoon.
Muistan, kun pidimme jotain näytelmää ja lihava kerho-ope piteli kädessään jtn paimenenkeppiä jonka iski näyttämön lattiaan ja se keppi katkesi ja palaset lensivät katsomoon. Mietin lapsena, että siellä näyttämön takana oleva ikkuna jossa oli lasimaalauksena aurinko ja isot portit näyttämössä on taivaan portti.
Muistan myös ajatelleeni lapsena taivasta, mutta en koskaan saanut oikein ajatusta kyseisestä paikasta. Tuntui jotenkin oudolle, että kuolleet menevät jonnekkin. Hehän ovat kuolleet, tuhkattu tai maatuneet haudassa, siellähän heidän aivonsakkin ovat tuhoutuneet.

Äitini vei minua myös usein kävelylle hautuumaalle. Hautausmaa oli aina jotenkin maaginen paikka.
Varsinkin talvella, kun oli lunta ja pimeää ja haudoilla paloivat kynttilät. Tuohon aikaan matkustelimme myös ulkomailla ja aloin kiinnostua toisten maiden kulttuureista ja aloin tajuta, ettei jokapaikassa ollut kaupungin keskellä kirkkoa ja hautausmaata.

Kerran lapsena jouduin olemaan pienen hetken yksin kotona. Ehkä jonkun 15 minuuttia. Äiti sitten sanoi, että Jeesus suojelee sinua täällä, ettei pahaa tapahdu. Nauroin siinä eteisen penkillä äidille päin naamaa ja sanoin, että Simba leijonakuninkaasta mua suojelee eikä Jeesus.

Kiinnostuin lapsena paljon avaruudesta. Luin paljon tietokirjoja ja viihdyin kirjastossa. Yhdessä kirjassa myös kerrottiin alkuräjähyksestä ja miten kaikki syntyi. Silloin muistin ne jutut sieltä seurakunnan kerhosta, että jumala mukamas loi maan ja kaikki taivaankappaleet. Muistan katselleeni taivaalle tähtitaivasta ja kuuta ja miettineeni, että missä se jumala sitten on.
Luin lapsena usein myös iltarukouksen ja mietin, että jossain kaukana avaruudessa on iso monitorihalli mistä jumala ja jeesus seuraavat kaikkien päivän kulkua ja katsovat mitä teemme jne.
Tämän ajatuksen vammaisuudesta lähti syöksykierre kohti ateismiani.

Meillä oli useita kissoja kotona ja otimmekin meille uuden Essi-kissanpennun, kun olin eskari-ikäinen. Kissa kuitenkin menehtyi hyvin nopeasti kissaruttoon ja hautasimme sen koko perheen "kissanhautajaisseremoniassa" yhden toisen kissanhaudan viereen, jonne 7 vuotta vanhempi siskoni teki jostakin laastista kissan muotoisen "hautakiven". Paikka kuitenkin ruohottui, mutta rakensin paikan lähelle majan ja kävin joskus katsomassa josko löytäisin hautakiven.

Aloin silloin tajuta, että eise kissa tule takaisin, hyvä että kuoli. Se oli sairas pieni ja heikko kissa. Meillä oli myöskin broilerikanala kotona eli asuin siis maatilalla. Broilerithan vietiin isolla rekalla teurastamolle, kuin keskitysleirille. Sitten me kävimme tehtaanmyymälässä ostamassa omantilan kanaa ruokapöytään. Sillonkin mietin, että eine mene taivaaseen, että vaan ihmiset menee, mutta epäilin silti. Tajusin, että ihmisiä on maapallolla kuin muurahaisia keossa - enemmänkin. Miten ne kaikki mahtuisivat jonnekkin paikkaan. Mietin sitä laulua jumalan kämmenellä "kaikille paikkoja on". Kuvittelin mielessäni tilan jossa oli loputtomasti tuoleja kuin stadionilla.

Sitten tapahtui wtc-iskut. Olin tuolloin ensimmäisellä luokalla ja tapaus jäi mieleen. Miksi jumala salli tälläisen? Nehän olivat viattomia ihmisiä. Tajusin myös, että terroristit uskoivat eri jumalaan.
Tämän jälkeen seurasi aika jolloin en juurikaan ajatellut uskontoa. Mutta tilanne muuttui muutamassa vuodessa ollessani edelleen ala-asteella, kun Aasiassa tapahtui maanjäristys 2004 ja paljon ihmisiä kuoli. Tapahtuma sattui vielä 11v syntymäpäivänäni. Kosketti, koska monet perheet kuolivat ja lapsiakin, oman ikäisiäni. En silloin halunnut kysyä miksi jumala sallisi semmoisen, pohdin sitä vain omassa mielessäni. Aloin ajatella, että ehkä heillä oli aika mennä taivaaseen, että taivas on jonkimoinen toimiva toinen mailma vähänkuin toinen maapallo missä kaikilla on joku tehtävä, mutta sitten tajusin, että siinä katastrofissa kuoli paljon kaikkien uskontojen edustajia. Mietin ja pohdin, että onkohan niilläkin omat maapallonsa sitten vai tulevatko muiden uskontojen edustajat tälle toisellekkin "taivas"-maapallolle kuolemansa jälkeen. Aloin tutkia asiaa ja onnekseni minulla oli kirjasto ja internet.

Ala-asteen viimeisillä luokilla ja ylä-asteelle mennessä perheessämme sattui paljon ikäviä asioita ja aloin uskoa, että jos on olemassa jumala, niin kaikki uskonnot uskovat samaan jumalaan ja taivaaseen. Minulla oli jonkilainen isompi tarkoitus tässä isossa iankaikkisessa elämässä. Ehkä nämä vaikeudet oli tarkoitettu kohdalleni, koska kehittyisin isoksi voimakkaaksi henkiolennoksi.

Rippikouluun mennessäni kuitenkin voin sanoa, että minusta alkoi tulla epäileväinen. Raamatun tekstien näkeminen sai aikaan, sen että tajusin sen olevan ihmisten tuhansia vuosia sitten kirjoittama kirja. Tajusin myös, että kun on paljon vanhempia asioita kuin raamatun asiat, jotka voidaan todeta tosiasioiksi, on todella epätödennäköistä, että raamatussa olisi paljoakaan mitään totta, koska ihmiset tekivät siitä omia tulkintoja ja väittelivät. Kävin rippikoulun talvirippikouluna eli menin jokapäivä hiihtoloman ajan seurakunnan nuorisotalolle muiden talvirippikoululaisten kanssa. Tämä kokemus todellakin alkoi avata silmiäni.

Tajusin, että serkkuni, joka on samanikäinen ei kuulu kirkkoon. Huusin hänelle kerran, että hän joutuu helvettiin ja hän nauroi. Aloin tajuta myös miksi äitini oli niin uskonnollinen. Äitini äiti eli mummoni oli hyvinkin uskovaisista oloista kotoisin. Äitiä oli peloteltu varmaan koko elämä kaikella.
Samaan aikaan siskoni ja veljeni olivat jo eronneet kirkosta, joka sai äitini aivan järjiltään. Itkua ja porua. Äiti alkoi käydä enemmän uskovaisten kokouksissa. Kerran äiti tuli "kaatuilukokouksesta" ja alkoi selittää, että siellä kerrottiin tapauksesta jossa mies oli jäänyt metsään jonnekkin autoon ja jumala sitten suojeli tätä ettei paleltunut. Tutkin asiaa netistä ja selvisi, että mies oli kyllä palelluttanut joitakin osiaan, mutta aivot olivat säilyneet juuri sopivan lämpötilan ansiosta.

Olen myöskin aina ollut kiinnostunut paranormaaleista asioista. Aloin selittää jumalan olemassaoloa ja taivasta alieneilla. Alienit olivat tulleet tänne ja luoneet meidät. He myös vievät mukanaan sitten "taivaaseen" eli toiseen galaksiin ihmiset. Katselin myös uskovien tv-kanava tv seiskaa ja tajusin kuinka sekopäistä se meininki oli. Ihmiset soittelivat sinne ja pyysivät rukouksia. Puhelu tietysti maksoi paljon. Soittajia pidettiin linjalla kauan ja sitten puhelun päätyttyä juontajat hokivat kokoajan omituisena mantramaisella äänellä jeesusta. Aloin viihdyttyä uskovaisten hölmöydestä ja aloin tosissani kiinnostua mikä on totta ja mikä ei.

Samaan aloin löysin amerikkalaisen bändin nimeltä  Bad Religion. Aluksi koin sanoitukset oudoksi, mutta aloin saada musiikin kautta tuntumaa lisää siihen miten sairas asia uskonto on. Ostin jopa bändin paidan kyseisellä risti-kielletty kuvalla ja aloin pitää sitä julkisesti koulussa.

Mennessäni ammattikouluun eräs opettajistani oli todella uskovainen. Hän kirjoitti psalmien jakeita tehtävä-sivustollemme ja kerran, kun kaverini laittoi käyttäjänimeksi tietokoneelle saatana hän kysyi "Tiedättekö te pojat mikäse saatana oikeasti on"
Löysin myös samoihin aikoihin amerikkalaisen internet-podcastin jota hostasivat ateistit ja sinne sai soittaa ja puheluitahan tuli. Uskovat soittelivat ja kyselivät. Useimmiten kysymykset olivat samoja, kuin itsellänikin. Hämmästyin miten hyvin ateistien vastaukset alkoivat tehdä järkeä. Ne alkoivat muuttaa omia mielipiteitäni. Atheist Experience nauhoittaa joka sunnuntai uuden lähetyksen ja ne on katsottavissa allaolevasta linkistä.

Atheist Experience -podcast
 https://www.youtube.com/user/TheAtheistExperience

 Bad Religion - Why do we pity the dead
 https://www.youtube.com/watch?v=gMik0i4ZzpU

Erosin kirkosta heti, kun täytin 18. 

Aloin jutella kavereideni kanssa uskonnosta yhä enemmän. Erilaiset mielipiteet ja asiat tulivat tutuiksi. Kehotankin kaikkia puhumaan enemmän, siitä mihin sinä uskot. Työpajalla kerran saimme jotain jehovien lehtisiä ja  aloimme keskustella niistä. Työpajalla oli monia uskovaisia ja he alkoivat heti kummastella, että en kuulunut kirkkoon. Kysymykset kuuluivat mm. "syötkö sitten edes joulukinkkua?" Vastasin, että tottakai. En vietä mitään pyhiä ja nytkin pääsiäisen lähestyessä eivoi, kuin iloita, että kauppojen aukioloajat on vapautettu.

Mitä minun mielestäni kuoleman jälkeen tapahtuu?

 Kun ihminen kuolee, solutuho alkaa heti. Aivot ja elimistö on pian käyttökelvoton. Tietoisuus on tätä missä me olemme nyt ja mitä nyt tapahtuu. En usko, että olemme tietoisia välttämättä kuollessamme, koska tajuttomuus seuraa nopeasti.
Ajattelen että kuoleman jälkeen onse sama "musta paikka" joka oli ennen syntymäänikin. En voi tietää mitä siellä on, koska en muista sitä, mutta koska en ainakaan muista mitään kauemmaksi kuin olin 3-4vuotias, kuvittelen paikan samanlaiseksi tyhjäksi kohdaksi, jota ei tarvitse pelätä. Ihminen tuntee kipua ja mielihyvää eläessään. Tunteet ja ajatukset ohjailevat meitä. Kuolleena ei voi harrastaa seksiä tai syödä tai matkustaa.
Joku joskus sanoi minulle, että mistä tiedät ettei voi? Vastasin, että en ole kamalasti nähnyt ainakaan lentokoneissa tai autoissa tai sängyssäni kuolleita, enkä kyllä kaupassakaan.
Kuolleena me jätämme nämä asiat ja emme voi niihin enää palata.

Ajatus ikuisesta elämästä on myös aika kamala. Eikö tulisi ihan kamalan tylsää? Entä sitten taivaassa oleminen, kun muut läheisesi ovat helvetissä, etkä tuntisi oloasi aika kurjaksi.

Suhtautumiseni jumalaan on tämä: Jos sellainen olisi (mikä on äärettömän epätodennäköistä ja en usko sellaista olevan olemassa), niin en haluaisi ainakaan mitään nyky-uskontojen jumalaa palvoa, koska ne ovat aika ristiriitaisia, kannustavat väkivaltaan ja samaan aikaan rakastamaan ynm. Eivät myöskään näyttäydy tai halua pelastaa kaikkia.

Lopetan nyt tämän tekstin tähän ja toivotan kaikille hauskaa kevään aikaa!



 


 







 

























Vuoden aikana tapahtunutta

Viimeisin blogimerkintäni näyttää olevan syyskuulta 2015, joten ajattelin nyt päivittää tänne mitä minulle kuuluu, vaikka eihän tätä varmaan kukaan edes lue. Niinkuin olen sanonutkin tämän blogin tarkoitus on enemmän oman pääni selvittäminen, eikä ensisijaisesti mikään elämästäni raportoiva juttu.

Päihteitä on mennyt runsaasti viimeisen vuoden aikana. Sain "potkut" työpajalta, jossa olin ehtinyt 2 vuotta siivota vanhusten asuntoja ja käydä heille kaupassa. "Potkujen" syynä oli, että olin ilmestynyt useita kertoja päihtyneenä paikalle. Alkoholia, kukkaa ja happoa aloin myöskin käyttää enevemissä määrin kesä-syksyllä 2015.
 "Potkut" tarkoittivat sitä, että jouduin käymään kerran viikossa päihderyhmässä ja loppuaikaa olen sitten viettänyt kotona.

Tämän ryhmän ensimmäinen kokoontuminen johon osallistuin tapahtui viime toukokuussa, eli toukokuussa 2016. Ryhmässä meitä oli tuolloi 7 henkilöä + 2 ohjaajaa. Ikähaarukaltaan 20-30v.
Ryhmä toimii nimellä nuorten aikuisten kuntoutusryhmä ja saimme pelata lautapelejä, koota palapelejä ynm. Isoin asia oli kuitenkin se, että teimme ohjaajien avustuksella jokakerta ruoan joka oli meille ilmainen! Makaroonilaatikot, kinkkukiusaukset ja muut halvat ja helpot ruuat valmistuivat hyvässä yhteishengessä. Kerran kävimme laavulla retkellä ja jopa kalassa!

Syksyllä kuitenkin mielenterveyteni alkoi heiketä hurjasti. Jätin selekteevisen serotoniinin takaisinoton estäjät ottamati ja aloin taas juoda rankemmin. Pössyttelin ja join yhden kaverini kanssa melkein joka viikonloppu, joskus keskellä viikkoakin.
Tilannetta ei ollenkaan helpottanut, että ryhmämme ohjaaja sai puhelun kesken ryhmän pitämisen, eräs ryhmäläinen oli ottanu henkensä hyppäämällä ikkunasta. Poltimme muistokynttilää tuona sateisena ja harmaana syysmaanantaina, mutta jatkoimme ryhmän päivää normaalisti muuten.

Ryhmä kyseisessä paikassa loppui joulukuussa ja siirtyi uusiin tiloihin keväämmällä. Syksyn ja talven aikana koin eräänlaisen romahduksen. Viiltelin ja jouduin käymään juttelemassa mielisairaalan lääkärinkin kanssa kerran. Nyt oloni on parempi ja mieliala tasainen. Jatkoin SSRI-lääkkeen syömistä ja se on auttanut paljonkin. En ymmärrä miten se ei jollekkin auta, itse sekoan ilman kyseistä ilopilleriä täysin.